Projektiuutisten_logomukana_kohteessa

Sahalahden-Kuhmalahden yläaste


avaa_kuva
Sahalahden-Kuhmalahden yläaste
,
auditorio

Yleistä

Av-ratkaisut av-urakoitsijan näkökulmasta - Visusek Oy:n toimitusjohtajan M. Poutiaisen kirjoitus ProjektiUutisten numeroon 4/94

Sahalahden-Kuhmalahden yläaste tarvitsi uudet toimitilat Sahalahden kunnan keskustassa sijaitsevan koulukeskuksen yhteyteen. Samalla tahdottiin modernin opetus- ja harrastustoiminnan tueksi varustaa erikoistiloja varsin mittavasti.

Uudisrakennukseen on sijoitettu hallinto- ja luokkatilojen lisäksi erikoisluokat, kuten teknisen työn, käsityön, kotitalouden työtilat. Erikoisuutena on musiikin, esiintymisen ja näyttämöharjoittelun sekä audio- ja videoviestintäopetuksen ja -harrastuksen tilat toteutettu monikäyttöisen auditorion muodossa.

Monikäyttötilaa

Auditoriotila käsittää kolme yhteensidottua osakokonaisuutta. Itse auditorion, audio- ja videotekniikan työpajana toimivan ohjaamotilan sekä näyttämön, joka toimii musiikkiluokkana. Kokonaisuus vaikuttaa arkkitehtoonisesti varsin onnistuneelta ja ensivaikutelma saliin tultaessa on kuin pienehkössä teatterisalissa.

Koulukäytön lisäksi auditorio palvelee molempien kuntien korkeatasoisena kokoustilana, teatterina, videoteatterina harrastustilana. Tärkein koulutoimen ulkopuolinen virkakäyttö on kunnanvaltuuston kokoukset ja muu kunnallinen kokoustoiminta.

avaa_kuva
Näkymä salin sivulta

avaa_kuva
Näyttämö musiikkiluokkana

Av-laitteisto

Tila on varustettu kokoustekniikan modernein apuvälinein. Perusvarustukseen kuuluvat tietenkin piirtoheitin, valkokangas, diaprojektori jne. Sähköisellä puolella voidaan esittää TV- ja Super-VHS -kuvaa, satelliittikanavien antia sekä Super-VGA -tietokonekuvaa ja multimediaa. Esineiden, dokumenttien, piirrosten sekä myös henkilöiden kuvaamista tarvittaessa palvelee lukukamera luennoitsijan pöydällä.

Äänentoisto on kolmikanavainen, jossa puheäänentoiston lisäksi saadaan erillisellä stereoäänentoistolla videon ja TV:n (myös kaksikieliset) äänet. C-kasettisoitin ja CD-soitin palvelevat taustamusiikkina ja musiikkiopetuksessa. Tietenkin yleisradio-ohjelmat ja koulun sisäiset radioinnit ja kuulutukset saadaan haluttaessa kuuluville.

Mikrofonivarustuksena on sekä langallinen että langaton mikrofonijärjestelmä

Videopaja

Ohjaamotilan varustukseen kuuluu Super-VHS -editointilaitteisto tekstityslaitteimeen ja miksereineen. Kameravarustus on täyden koon S-VHS. Laitteistoa on tarkoitus käyttää sekä opetus -että harrastetoiminnassa, onpa ideoitu kunnan tiedotusvideoiden tuotantoakin.

Musiikkiluokka

Näyttämö on varustettu erillisillä video- ja audiolaitteilla musiikkiluokkatoiminnon mahdollistamiseksi. Kun sali ei ole käytössä, logiikka erottaa näyttämötilan laitteet ohjausjärjestelmästä. Kun esirippu on suljettuna, näyttämo muodostaa yhden erityisluokkatilan.

avaa_kuva
Auditorion pohjakuva, havainnepiirros (76 kt)

avaa_kuva
Auditorion poikkileikkaus, havainnepiirros

avaa_kuva
Auditorion pituusleikkaus, havainnepiirros

avaa_kuva
Kevyt videoeditointilaitteisto

Bändiharjoitustilat

Salin äänilaitteisto voi toimia osana PA-laitteistoa, jota sekä musiikkiopetus että musiikin harrastajat voivat hyödyntää.

Esitys- ja esiintymisharjoittelu

Salin teatterimaisuutta korostavat sekä ohjaamosta että saliohjaamosta ohjattavat äänipöytä ja valopöytä sekä valaisinansaat ohjattavine heittimineen ja värinvaihtajineen salin ja näyttämön katossa. Koulu sekä molempien kuntien esitysharrastajat ovat saaneet mittavan lisän mahdollisuuksiinsa.

Logiikkaohjaus

Kaikki tekniikka, yleisvalaistus mukaan luettuna, on kytketty logiikkajärjestelmään, jonka ohjaimesta saadaan suoraan haluttu esitystilanne yhdellä painikkeella. Vaihtuvanäyttöisessä ohjaimessa on kerrallaan näkyvissä vain kymmenen painiketta. Käyttäjän näkyvillä ovat kulloinkin vain k.o. tilanteen edellyttämät "painikkeet" LCD-näytössä. Ohjauslaite on langaton ja sitä voidaan käyttää missä tahansa salin, näyttämön tai ohjaamon alueella.

Erikois- ja erillistoiminnot, mm. laitteiden käyttöpainikkeet, valojen erillissäädöt, äänensäädöt jne. ovat tilanteen mukaisesti esillä tai löytyvät tarvittaessa näyttöä selaamalla. Näitä tarvitaan vain, jos käyttäjä haluaa poiketa ohjelmoiduista tilanteista ja toiminnoista.

avaa_kuva
Auditorion ohjaamo

avaa_kuva
Auditorion valaisinansas

avaa_kuva
Auditorion päälaiteteline ja ohjelmansiirron kytkentäpiste

avaa_kuva
Auditorion av-ohjain - näytöllinen ohjelmoitava langaton ohjain

Ryhmätyön tulos

Talon ja sen toimintojen suunnitteluun on osallistunut mittava joukko asiantuntijoita. Tässä erikoistilassa suunnitteluvaiheen aikana käytettiin lisäksi myös erikoistunutta av- suunnittelijaa. Toimiva yhteistyö loppukäyttäjän ja tilaajan, tässä tapauksessa koulun ja kunnan johdon sekä suunnittelu- ja valvojaportaan välillä mahdollisti tilassa toteutetut melko rohkeatkin ratkaisut.

Suunnittelijat

  • av-suunnittelija - Av-Sector Oy, Jyväskylä
  • arkkitehti - Arkkitehtuuritoimisto Jouko Laitinen, Tampere
  • sähkösuunnittelija - Sähköinsinööritoimisto Raimo Vainionpää, Tampere
  • projektin johto - Inststo Seppo Kortelahti, Pohja
Tilaajan edustajia olivat, mm. koulutoimenjohtajat M. Kylälammi (eläkkeellä) ja S. Rinne, kunnanjohtajat R. Riekkola ja J. Kivineva. Pääurakoitsija oli Rakennuskunta Haka, joka hakeutui konkurssiin rakentamisen aikana, työn jatkoi valmiiksi Ermint Oy Sahalahdelta.

Av-urakka toteutettiin kokonaisurakkana avaimet käteen -periaatteella. Järjestelmätoimittaja vastasi toteutussuunnittelusta ja ideointi mm. salin laitteiston ohjelmoinnista ja toiminnoista tehtiin ryhmätyönä av-suunnittelijan, tilaajan, loppukäyttäjän ja av-urakoitsijan kesken.

Yllämainittujen tahojen yhteistyönä on syntynyt tila, joka on kaunis, tehokas ja toimiva. AV-urakoitsijana on ollut ilo olla mukana luomassa tähän tilaan sen sielu, av-laitteisto, joka saa ideat elämään.

Laitteisto lyhyesti

Laitteiston monipuolisuutta ja laajuutta kuvaa ehkä parhaiten seuraava yksinkertaistettu laiteluettelo.

Kaikki nämä laitteet liittyvät tavalla tai toisella keskitettyyn av-ohjaukseen ja salin ja talon audio- ja videokaapelointiin.

Videokalusto

  • videonauhurit Panasonic NV-FS88E, 1 kpl
  • Grundig GV-440/450, 2 kpl
  • Video/dataprojektori Sony VPH-1252QM, 1 kpl
  • ATK-interface INLINE 2080, 1 kpl
  • Kamerakalusto/editointi Grundig LC 295SN, 1 kpl
  • Grundig VS-20, 1 kpl
  • Panasonic WJ-AVE3, 1 kpl
  • Kuvausvalot Ianiro Varibeam, 2 kpl
  • Vivanco VL-30, 1 kpl
  • Monitorit Grundig P27, 1 kpl
  • Grundig P37, 1 kpl
  • Lukukamera Panasonic WE-160, 1 kpl
  • Videovalitsimet ja jakovahvistimet Kramer, 2 kpl

Audiolaitteet

  • Puhemikseri Studiomaster Diamond, 1 kpl
  • Apumikseri/puhevahvistin/kaiku/EQ Soundtech 306D, 1 kpl
  • Audiovalitsin Kramer, 1 kpl
  • Ekvalisaattori Vestax GE-31, 1 kpl
  • Kompressori-limitteri DBX 163X, 1 kpl
  • Päävahvistin Soundtech PL 500, 1 kpl
  • Puhekaiuttimet JBL Control 5+, 2 kpl
  • Sivukaiuttimet Soundtech US12, 2 kpl
  • Induktiovahvistin Transett 32, 1 kpl
  • Mikrofonit AKG D95S, 4 kpl
  • Jalustat/pöytäjalustat K&M, 8 kpl
  • Langaton mikrofoni Rexer, 1 kpl
  • Audioristikytkennät Furman, 2 kpl
  • Hifi-paketit JVC, 2 kpl

Av-laitteet

  • Piirtoheitin Liesegang KC-400, 1 kpl
  • Valkokangas Elpro 275, 1 kpl
  • Diaprojektori Kodak Ektapro 3000, 1 kpl

Ohjausjärjestelmä

  • Keskusyksikkö Cresnet II MSI, 1 kpl
  • Ohjain Crestron Easykey, 1 kpl

Valaistuksen säätimet ja releyksiköt

  • Keskusyksikko Helvar LCS-CON4, 1 kpl
  • Säätimet Helvar LCS-U25, 4 kpl
  • Releyksiköt Helvar LCS-KEY DSB, 2 kpl

Näyttämövalaistus

  • Moottoriansas Visusek Oy, 1 kpl
  • Kiinteät ansaat Haka-Rakentajat, 1 kpl
  • Valaisimet ja ohjaimet Hämeen Sähkö Oy
  • Esirippu Riscotec, 1 kpl
  • kustannusluokka: B
  • sijainti: Sahalahti
  • valmistunut: 1994
Sahalahti on yhdistynyt Kangasalaan 1.1.2005.
Lisätietoja Visusekin www-sivuilta ja  Arkkitehti Jouko Laitisen kirjoituksesta koulurakentamisesta. Kuhmalahden ja Kangasalan www-sivut

8.1999 / 8.2003 / 9.2007

Av-Sector pääsivu

Varmista av-hankintojen onnistuminen - tilaa suunnitelmat Av-Sectorilta

Av-Sector Oy,  PL 111 (Lohikoskentie 18)
40101 Jyväskylä p: 014 449 7770

 Copyright (c) 1995-2007 by Av-Sector Oy.
Kaikki oikeudet pidätetään.
All rights reserved.

Avita

Paluu referensseihin tai etusivulle
kustannusluokitus
A = < 35.000 €
B = 35.000 - 85.000 €
C = 84.000 - 170.000 €
D = > 170.000 €                  ilmoita virhe tai esitä toivomus, kiitos!