AV-TOIMINTAA JYVÄSKYLÄSSÄ 70-LUVULTA 1990-LUVULLE

Olemme keränneet taustatietoa ja lähinnä J. Leskisen eri Jyväskyläläisissä av-yrityksissä tekemään työhön, työtovereihin ym. liittyviä kuvia ym. materiaalia "av-historiikeiksi".

Suomen_Videotekniikan_logo
Av-Sectorin perustaja J. Leskinen on työskennellyt eri av-alan yrityksissä 1970-, 1980- ja 1990-luvulla, kunnes Av-Sector perustettiin 1992. Av-Sectorin työntekijöistä T. Manninen ja S. Reina ovat toimineet Visusekissa. ja aiemmista työntekijöistä P. Miina on toiminut mm. Suomen Videotekniikassa. Monet nykyiset av-asiantuntijat ovat työskennelleet näissä samoissa yrityksissä - milloin kenenkin työtovereina. AV_Viestintä_Oy:n_logo
Historiikit ovat myös kertomus av-alan juurista Keski-Suomessa. Jyväskylä on yksi alan osaamisen kehdoista. Kaikki sai alkunsa jo 1970-luvulla ja pitkälti Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen silloisten opiskelijoiden av-innostuksesta, joka johti niin AV-Viestinnän kuin Kuva-Kolarinkin perustamiseen. Visusek_Oy:n_vanha_logo
Viereisistä Logoista avautuu epävirallinen historiikki, joissa on samalla nyt jo historiallista tietoa av-alan yritysten toiminnasta ja tuotannosta. Ainostaan Visusek jatkaa edelleen toimintaa - oleellisesti uudistuneena. Se onkin kasvanut yhdeksi valtakunnan merkittävimmistä av-yrityksistä. Joistakin henkilöistä ja yrityksistä on tietoa myös Av-Sectorin referenssisivujen kohde-esittelyissä. Kuva_Kolarin_logo
Av-Sectorin lisaksi muita av-alan nykyisiä yrityksiä Jyväskylässä ovat mm.  Av-Expertit, Tecline ja Visusek , kaikki av-urakoitsijoita.

9.2007

 

Av-Sector pääsivu

Varmista av-hankintojen onnistuminen - tilaa suunnitelmat Av-Sectorilta

Avitan jäsen

Av-Sector Oy, PL 111 (Lohikoskentie 18)
40101 Jyväskylä p: 0207 498 570

Copyright (c) 1995-2007 by Av-Sector Oy. 
Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved.

etusivu

ilmoita virhe tai esitä
 toivomus, kiitos!